Nappikartta

Kun kylmä tulee liian aikaisin, yksi pieni hiiri päättää olla odottamatta.

Kaukana usvaisten kukkuloiden takana, suuren tammen alla, asuu ujojen hiirten kylä. Talvivarastot ovat lopussa, halla tuli kuukausia liian varhain, ja vanhimmat hiiret ovat alkaneet kuiskia kylmästä, jolla ei ole nimeä. Se ei pure eikä raavi. Se pyytää sinua vain istumaan alas, lakkaamaan tuntemasta ja lepäämään ikuisesti.

Yksi nuori hiiri kieltäytyy.

Mukanaan pakattu laukku, sileä kivi purolta ja puinen nappi, joka osoittautuu sekä kartaksi että lyhdyksi, hän lähtee etsimään vanhojen tarinoiden suurta kurpitsaa - sitä, joka voisi ruokkia koko kylän talven yli.

Matkalla hän kohtaa viisaan myyrän, vetehisen joka vaatii oudon maksun sillan ylityksestä, Metsänneidon virvatulineen, kokon ympärille kokoontuneet siilit ja lepakkoparven, joka pakenee samaa varjoa kuin hän itse. Ja hän oppii ainoan taian, joka tehoaa Pimeyttä vastaan: sano ääneen mitä tunnet, äläkä lakkaa tuntemasta.

• Viisitoista lyhyttä lukua - yksi ilta kerrallaan tai yhdeltä istumalta jo sujuvasti lukevalle
• Tunnetaidot osana juonta, ei päälle liimattuna: pelon nimeäminen, turhautuminen, avun pyytäminen, lepääminen ilman syyllisyyttä
• Pohjoista metsätunnelmaa - revontulet, hallan henki, seisova vesi, virvatulet ja hidas joki, joka kuljettaa hiljaiset pois
• Lempeä muttei hampaaton - aitoa jännitystä ja sankari, joka pelkää joka askeleella ja jatkaa silti

Lukijoille 6-10 vuotta, ja kaikille, joita on joskus käsketty olemaan rohkea silloin kun he olisivat tarvinneet luvan pelätä.

"Kuinka voin olla yhtä aikaa näin peloissani ja näin varma?" hiiri ihmetteli. Hän ei tiennyt vastausta. Ehkä sen oppisi vain lähtemällä.